Tervetuloa Villen saunamatkalle Itä-Viron Sillamäeen. Itä-Virumaa on Viron saunapäämaakunta. Väkiluvultaan maakunta on Viron kolmanneksi suurin, mutta yleisiä saunoja siellä on uskoakseni enemmän kuin missään muussa Viron maakunnassa. Ainoana Viron maakunnista Itä-Virumaalla ovat venäjänkieliset enemmistönä. Itä-Virolla ja erityisesti Sillamäellä on suurena haaveena päästä Viron toiseksi suosituimmaksi turistikohteeksi ohi Pärnun. Tässä kirjoituksessa pyrin kuvailemaan, millainen turistikohde on Sillamäen kaupunki.
Itä-Virumaa on Viron kaivosteollisuuden keskus. Viron maaperässä saattaa olla arvometalleja niin kuin Suomessakin, mutta Jumala on maan luodessaan jättänyt arvometallien päälle erittäin paksun kerroksen muuta ainetta. Tämän läpi ei arvometalleja kannata kaivaa. Viron kaivannaisteollisuus keskittyykin tähän peruskallion päällä olevaan aineeseen. Tärkein kaivannainen on öljyliuske eli palavakivi. Lähes jokainen Itä-Viron asutuskeskus on saanut elinvoimansa palavakiven kaivamisesta tai hyödyntämisestä.
Mutta aloitetaanpa nyt alusta. Lähden matkaan perjantaina Tallinkin aluksella. Istun lautan kahvilassa lukemassa kirjaa. Pöytääni tulee suomalainen Jukka ja virosta kotoisin oleva valkosuomalainen (valkovenäläisen isän ja inkerinsuomalaisen äidin jälkeläinen) Gennadi. Gennadi on entinen veturinkuljettaja, joten keskustelemme Viron junista. Jukka ei oikein tästä keskustelusta pidä, sillä ei siihen osaa osallistua.
Mietin, millä Haminasta kotoisin olevan Jukan saisin mukaan keskusteluun. Onnistun ensimmäisellä yrittämällä.
– Et sitten käynyt Meltin saunassa?
– Kävin! Joka lauantai 1950- ja 1960-luvulla.
– Pitikö sitä silloin vielä Rantanen?
– Vesalahan sitä viimeisenä piti.
– Oliko Haminassa muita saunoja?
– Oli siinä meidän lähellä joku sauna, jota piti venäläinen, mutta aina me mentiin Meltin saunaan.
– Milloin se lopetti?
– Kyllä se viimeistään 70-luvulla lopetti. Nyt se on rivitalona. On Haminan parhaimmin entistettyjä vanhoja taloja.
Myös Gennadi saadaan mukaan saunakeskusteluun:
– Se oli juhlapäivä kun päästiin lauantaina saunaan. Olin silloin vielä koulussa ja oli sovittu isän kanssa tapaaminen Keilan rautatieasemalle…
– Menittekö Ülesõidun saunaan?
– Ai sinä tiedät? Joo, sinne mentiin ja siellä sain limonaadia.
– Se talohan on siinä vielä?
– Joo, siinä oli leipomo jossakin vaiheessa.
Kylläpä meni laivamatka mukavasti Jukan ja Gennadin seurassa. Ikävämpää olisi ollut vain yksin istua pöydässä lukemassa venäjänkielistä kirjaa.
Lauantaina juna lähtee Tallinnasta kello 07.07. Asemalla on auki kaksi kioskia, joista saa kahvia. Samsat ostan mukaani aseman edessä olevasta asuntovaunusta. Syön aamiaistani junassa ja katselen maisemia. Nouseva aurinko valaisee Püssin rautatieaseman erittäin kauniisti, mutta juna ei pysähdy niin pitkään, että ehtisin kuvaa ottaa. Junan ikkunasta en näe yhtään yleistä saunaa, mutta eivät ne kaukana ole.
Jään pois Jõhvissa. Jõhvin kaupunki ja maalaiskunta yhdistettiin viime vuonna ja nyt tämä kaupunki on vain asutuskeskus maalaiskunnan sisällä. Kunnan asukasluku on 12 000. Kunnassa sijaitsevaa yleistä saunaa operoi yksityinen yritys. Lue kertomukseni Jõhvin saunasta.
Saunan jälkeen lähden kävelemään kohti keskustaa ja linja-autoasemaa. Ensimmäisenä vastaan tulee baari, avoinna joka päivä kello 8-15. Poikkean katsomaan lounasta, mutta eihän baareissa sellaista tarjota. Ostan eurolla pienen tuopin tarttolaista olutta. Rouva pyytää juomaan sen nopeasti, sillä hänen täytyy kohta sulkea baari. On syytäkin, johan kello on 11.
Rouva kertoo minulle Jõhvin elämästä. Täällä on mukavan rauhallista ja kadullakin ihmiset kulkevat hitaasti. Saunaa pitää saunaharrastaja ja hän pitää sen hyvässä kunnossa. Juon olueni ja jatkan matkaani. Yritän pitää rouvan ohjeen mielessä ja kävelen hitaasti.
Jõhvin linja-autoasemalla nousen ilmaiseen bussiin. Ilmaiseen matkaan tarvitaan virallisesti joukkoliikennekortti. Kaivan lompakostani Tallinnan ratikkamatkoihin käyttämäni älykortin, mutta kuskia ei se kiinnosta. Hän antaa jokaiselle nollan euron hintaisen lipun eikä kukaan muukaan korttia näytä.
Vajaata puolta tuntia myöhemmin jään bussista pois Sillamäen kaupungissa. Hotellini on ihan vieressä. Hotellin ovi on kuitenkin lukossa! Vähän ihmettelen, että mitä tehdä. Lopulta tupakalle tullut mies sanoo, että paina nappia. Lähellä, mutta ei niin lähellä, että olisin huomannut, on ovikello. Painan sitä, ja nuori nainen tulee avaamaan oven. Puhun hänelle venäjää, mutta hän puhuu minulle englantia. Kirjaudun hotelliin ja saan avaimen. Tämän jälkeen en enää näe hotellin vastaanottohenkilökuntaa.
Jätän tavarani huoneeseeni ja lähden samantien museoon. Kaupunginmuseo on vielä hetken auki. Museossa tutustun lähinnä kaupungin uraaniteollisuuden historiaan ja 1950-luvun asuntoon. Museossa on myös kokoelma radiovastaanottimia, kiviä ja nukkeja.
Sillamäen kaupungin yksi hienoimmista stalinistisista rakennuksista on kulttuuritalo. Siellä toimii myös yksi kaupunginmuseon osasto. Valitettavasti kulttuuritalo on suljettu lauantaisin. Ei hätää, museonjohtaja lupaa minulle, että tänään pääsen kulttuuritalolle. Siellä on konsertti ja sen vuoksi henkilökuntaa. Kulttuuritalolla oleva museon osasto avataan minulle, kunhan vain pyydän vahtimestarilta. Hienoa palvelua!
Lähden heti kulttuuritalolle. Astun ovesta sisään, mutta tiskin takana nainen sanoo, ettei tänne saa tulla. Takahuoneessa istuu toinen nainen, joka nähtyään potentiaalisen asiakkaan tulee heti luokseni ja näyttää käsimerkein, ettei tänne saa tulla. Vastaanotto on kylmä ja joudun kääntymään ovelta. Samanlaisesta itävirolaisesta palvelusta saan nauttia koko loppupäivän.
Kaupungissa toimii nykyisin neljä ravintolaa. Näiden lisäksi ruokaa tarjoaa oma hotellini. Mielessäni ovat Bill Brysonin sanat ”To eat in my own hotel? It is such a tame and lonely thing to do!” En siis syö omassa hotellissani, vaan kävelen ravintoloista kauimmaiseen, Marilyniin. Tiskin takana häärivä nainen ei ehdi minua palvella, joten otan tiskiltä ruokalistan ja menen pöytään istumaan. Nainen menee toiseen pöytään itse syömään. Olikohan nainen sittenkin asiakas ja onkohan täällä henkilökuntaa lainkaan? Valitsen annokseni ja menen tiskille tilaamaan. Kilisytän kelloa ja takahuoneesta tulee nuori nainen ottamaan tilaukseni vastaan.
– Ottaisin nautaa…
– Ei ole!
– No mitä sitten on?
– Tänään on kanaa…
Tyttö luettelee saatavissa olevat annokset.
– Ööh…
– Valitse rauhassa.
Tyttö häviää kiireesti takahuoneeseen. Laitan ruokalistan roikkumaan naulaan ja lähden kohti seuraavaa paikkaa.
Seuraavaksi tulee Brodvey. Tuossa ei ole kirjoitusvirhettä. Broadway on venäjäksi Бродвей, joka latinalaisiksi kirjaimiksi translitteroituna on Brodvey. Se on pieni ravintola, pöytiä on kolme. Valitsen ainoan vapaan pöydän. Hetken istun ja minulle tuodaan lista vastahakoisesti. Myöhemmin tajuan katsoa tiskillä olevaa pientä lappua, jossa lukee ”tilaukset ja maksu tiskillä”. Arvatkaapa vain, lukeeko tuo maan virallisella kielellä? Päätän tilata porsasta, mutta sitä ei ole. Mitä täällä sitten tarjotaan? Kanaa. En enää lähde etsimään uutta paikkaa, vaan tilaan annoksen kanaa. Onneksi hotellissa saan nauttia vihreää juomaa.
Sunnuntaina aamiaista tarjoillaan kello 7-9. Menen aamiaiselle kello 8 ilmeisesti toisena asiakkaana. Tarjolla on teetä, mehua, kahvia, juusto- ja kinkkuviipaleita, leipää, keitettyjä munia, munakokkelia ja puuroa. Valinnanvaraa ei ole, sillä kaikkea on yhtä sorttia. Täällä näen henkilökuntaa. Keittiöstä tulee välillä nainen tervehtimään. En uskoisi olevani Itä-Virossa!
Lähden heti aamiaisen jälkeen kohti saunaa. Käyn ensin kaupassa. Sillamäen kaupungin keskustassa ei ole yhtään ketjukauppaa vaan pikkiriikkisiä yrittäjävetoisia kauppoja. Ostan ensin Borjomia ja sitten menen saunaan, joka on viereinen rakennus. Lue kertomukseni Sillamäen saunasta. Saunan jälkeen kerään tavarani hotellista. Jätän avaimen alakerran tiskille, sillä henkilökuntaa ei näy.
Lähden etsimään ruokaa. Lähimpänä hotellia on baari nimeltä Randevuu. Nyt vasta katselen tuota rakennusta tarkemmin: kuinka pieni se onkaan. Mutta sehän on varmasti entinen yleinen vessa!
Tähän vessaan en pääse ruokailemaan. Olisinpa käynyt siellä eilen! Kävelen seuraavaan ravintolaan. Se toimii urheilutalolla. Tätä on Internetissä kehuttu, joten sillä on hyvät mahdollisuudet olla tämän matkan paras ravintola. Siellä on minua palvelemassa nuori mies. Hän huomaa heti, etten ole paikallisia, joten hän alkaa palvella minua viroksi. Täällä joku puhuu viroa!? Vaihdan kielen englanniksi, olenhan turisti.
Tästä ravintolasta saa muutakin kuin kanaa. Tilaan yhden annoksen porsasta. Pöytään tuodaan lautanen, jossa on iso leike. Tästä leikkeestä saan täyteen kahden viikon suola- ja rasvakiintiöni. Palvelultaan tämä on kyllä ehdottomasti paras kokemistani kolmesta kaupungin ravintolasta. Olen ainoa asiakas, mutta kellohan ei vasta ole kuin 12. Ruokailun jälkeen kävelen linja-autoasemalle ja matkustan pikavuorolla Tallinnaan. Tämä bussi on maksullinen, ja lipun olen ostanut jo eilen Jõhvin asemalta.
