Vielä on yksi sauna Jūrmalassa käymättä. Tämä sauna sijaitsee Ḳemerissä, joka on Riiasta katsoen Jūrmalan perimmäinen kaupunginosa ja rautatieasema. Asukkaita Ḳemerissä on alle 2000. Matka lepokodistani junalla Ḳemeriin kestää 37 minuuttia. Tämä kertoo jotain Jūrmalan laajuudesta. Ḳemeri on tunnettu parantolastaan. Se on ollut suljettuna pitkään, mutta kohta se jälleen avataan. Vielä toistaiseksi turistit tulevat tänne vain kansallispuiston takia – tai sitten saunomaan.
Torikadulla (Tirgus iela) omakotitalojen välissä on kaunis matala valkoiseksi maalattu puutalo. Seinässä lukee Ḳemeru pirts. Astun ovesta. Nainen tulee tervehtimään. Hän antaa muovikassin kenkiä varten. Kengät on tarkoitus jättää kassaan säilöön muovikassissa. Eteisessä laitetaan saunatossut jalkaan. Saan vielä avaimen. ”Ei siellä nyt ole monta miestä”, sanoo nainen ja alkaa heti mainostaa teetään, jota hän myy.
Minä vuonna sauna on avattu, kysyn heti. Ai yhdestoista vuosi menossa ja avattu 2008. No ei ole vanha sauna. Kyselen vielä henkilökohtaisuuksia. Sauna on myytävänä. Saunaa ei kuitenkaan myydä hätiköiden kenelle vain, vaan sille pitää ensin löytää hyvä ostaja.
Pukuhuoneessa metalliset kaapit kiertävät seiniä. Ikkunoita on kaksi, ja niissä on mattakalvo estämässä näkyvyyttä. Keskellä on iso pöytä ja penkit. Miehiä istuu pöydän ääressä juomassa teetä ja vettä. Pukukaappien ovissa roikkuu avaimia enemmän kuin miehiä istuu pöydän ääressä.
Esittäydyn miehille, riisun vaatteeni ja lähden ottamaan alkulöylyt. Pesuhuoneessa on muutama pieni penkki kiinni toisissaan, kaksi automaattisuihkua ja kylmävesisaavi. Automaattisuihku ei ole niin automaattinen, että se käynnistyisi, kun suihkun alle menee seisomaan. Käynnistämiseen vaaditaan käden heilautus anturin edessä. Niin automaattinen se kuitenkin on, että suihkuttelijan lähtiessä pois, se sammuu itsekseen.
Löylyhuone on kookas. On se ainakin 6×6 metriä. Lauteilla on kolme tasoa eikä erillisiä portaita lainkaan. Tänne eivät huonojalkaiset tai lyhyet ihmisten pääse. Tästähän minua varoitettiin! Lauteet ovat jotain kivitavaraa, mutta laudoilla päällystetty. Silti pitää olla varovainen, ettei lyö jalkaansa tai kättänsä tulikuumaan kiveen.
Kunnioitettavan kokoinen kiuas syö suuren osan lattiasta. Kiuas on tietojeni mukaan Nazarovin muuraama, mutta ei se siltä oikein näytä. Tämä taitaa olla hieman suurempi kuin tyypillinen Nazarovin kiuas. Asiaa on kyllä tiedusteltava:
– Onkos tämä kiuas uusi?
– Ei, kyllä tämä on alkuperäinen kiuas.
– Eikös tämä ole kymmenen vuotta vanha kiuas ja sauna?
– Kuka sinulle niin on sanonut?
– Saunaemäntä sanoi, että tämä on kymmenen vuotta vanha sauna.
Tämän jälkeen kuuntelen toisten puheita:
– Niin nykyiset isännät ovat pitäneet 10 vuotta!
– Kyllä tämä sauna on vanha!
– On tämä ollut täällä aina!
– Johan tämän saksalaiset aikoinaan tekivät.
– Ennen oli löylyhuone pienempi. Sitten laajennettiin tämä puoli tänne…
Nyt sain tietää totuuden tämän saunan historiasta. Tämänkin kyllä jo perjantaina saunatietäjät kertoivat. Pakko se on uskoa, että sauna on saksalaisten ajalta. Vielä kun joku voisi tarkentaa tämän saunan varhaista historiaa.
Lähden ostamaan teetä. Kolmella eurolla saan pienen posliinikannullisen teetä ja siihen pienen kupin hunajaa. Teetä en saa heti mukaani, vaan se jää hautumaan. Kun käyn löylyssä ja palaan pukuhuoneeseen, on tee pöydällä odottamassa minua. Istun sitä juomaan ja katselen ympärilleni. Tapana näyttää olevan jättää avain roikkumaan kaapin oveen. Kukaan ei ota avainta mukaansa pesuhuoneeseen tai löylyyn. Otan tästä opikseni ja käyn laittamassa avaimen roikkumaan kaappini oveen.
Pesuhuoneen takana on toinen, pienempi pesuhuone. Ja sieltä pääsee ulos. Ulkona meillä on oma karsina, jossa olemme suojassa ulkopuolisten katseilta. Jos tästä lähtisi jokeen kastautumaan, näyttäisi samalla itsensä naapureille. Mutta tänä vuonna on ollut niin kuiva kesä, ettei purossa ole yhtään vettä. Istumme siis omassa karsinassamme muovisilla penkeillä. Täällä minulle paljastuu, että itse saunakin on tätä latvialaista modernia puuta eli muovia. Oikeaa puuta ei taida olla muuta kuin lauteissa.
Saunaan. Istun laiteilla toisen miehen kanssa kaksin. Mies toteaa, että löylyä saisi olla enemmän. Nousen nuorempana laittamaan. Laskeudun korkeat lauteet alas ja kävelen luukun luokse.
– Osaankohan minä?
– Osaat sinä, mutta ota kintaat.
Kintaat? Mitkä kintaat? Tartun kiukaan edessä penkillä olevaan löylykauhaan, mutta sen metallinen varsi polttaa.
– Siellä on kintaat, kuuluu huuto.
Laitan kintaan käteeni ja tartun uudelleen kauhaan. Kuuppa on kooltaan desilitran verran ja kahva ehkä 20 senttinen. Avaan metallisen luukun kauhalla. Otan astiasta kauhaan vähäsen vettä ja heitän kiville.
– Hyvin menee!
Jatkan taas löylyn laittamista. Pieni määrä vettä kauhaan ja kiville. Tätä toistan yli kymmenen kertaa kunnes taas kuuluu huuto.
– Jo riittää! Nyt on hyvä.
Laitan kauhan ja kintaan kädestäni pois ja nousen lauteille ylpeänä. Monen vuoden harjoittelu tuottaa tulosta: osaan jo laittaa löylyä latvialaiseen tapaan.
Tulee aika lähteä. Vien vihdan toisessa pesuhuoneessa olevaan vihreään muovipönttöön. Se ei taida olla roskapönttö, vaan nimenomaan käytettyjen vihtojen pönttö. Peseydyn, kuivaan, puen ja hyvästelen saunojat. Vielä ehdin jutella muutaman minuutin saunaemännän kanssa. Sitten onkin aika kiiruhtaa bussille, joka lähtee rautatieasemalta. Ḳemeri on Jurmalan syrjäisin kolkka, ja junia täältä kulkee vain parin tunnin välein. Busseja ei kulje juurikaan sen useammin.
