Matkan viimeinen ilta ja viimeinen sauna. Päätimme lähteä Moskovankadun (Maskavas iela) yleiseen saunaan, sillä se on hyvä sauna lähellä hotelliamme. Matka kesti raitiovaunulla 15 minuuttia. Kävelyä kummassakin päässä on vain pari minuuttia. Edellisen kerran olen käynyt tässä saunassa melkein päivälleen neljä vuotta sitten (Lue kertomukseni Alpars Pirts 2012).
Kassalla maksoimme pääsymaksua kymmenen euroa sierainparia kohden. Kassalla kyselin, onko ovissa vieläkään lukkoja. Ei ollut. Tarjosin rahojamme ja puhelimiamme kassalle säilöön. Vastahakoisesti ne otettiin vastaan.
Pukuhuoneessa kaapit kiertävät seiniä. Keskellä on iso pöytä. Matkalla pesuhuoneeseen kuljemme pienen eteisen läpi. Eteisestä on käynti oikealle käymälään ja vasemmalle ulos vilvoittelemaan. Pesuhuone on kaunis. Seinillä laatat kiiltelevät puhtauttaan. Kaikki laatat ovat ehjiä ja ne ovat paikallaan.
Pöydältä otetaan pesuvati, johon laitetaan vettä. Oikealla on penkkejä, joille pesuvati laitetaan. Vihta upotetaan veteen. Vasemman puolen penkiltä otetaan pieni vanerilevy ja kävellään suoraan eteenpäin saunaan. Suihkuja on kaksi vasemmalla seinällä ja oikealla yksi sekä pukuhuoneen että saunan vastaisella seinällä. Ulkoseinä on korkea, ja suihkujen yläpuolella on isot lasitiiliset ikkunat. Ne antavat valoa oikealla olevalle isolle kylmävesialtaalle.
Avaamme saunan oven ja astumme sisälle. Heti etuvasemmalla on järkyttävän iso kiuas. Sauna on pimeä ja kiuas on kuuma, joten en yritä mitata sen kokoa. Sen on muurannut Nazarov, joten mitat varmaankin ovat kahdeksan kertaa kymmenen tiiltä. Oikealle nousee viisi porrasta lavolle. Lavo on pieni ja yksi penkki kiertää seiniä. Sieltä vasemmalle nousee kaksi porrasta seuraavalle lavolle. Se on isompi, ja penkki kiertää seiniä. Kiukaan vastaisella seinämällä on lauteet kolmessa tasossa.
Nousen ylimmälle tasolle, siis yhteensä kymmenen askelman päähän lattiasta. Laitan vanerin lauteille ja istuudun. Arvioin pyllyni olevan reilun kahden metrin korkeudella lattiasta. Selkäni takana on kiuas. Kiukaan päälle ei näe, sillä se on muurattu kattoon saakka. Ehkä tässä saunassa on korkeutta jotain 3,5 metriä tai enemmän. Suihkuhuoneen ulkoseinähän oli erittäin korkea, sillä suihkun yläpuolella oli iso lasitiilinen ikkuna.
Lämmittely otetaan ja sitten ulos. Suihkun ja pukuhuoneen välissä on eteinen, josta astumme ulos. Pääsemme pimeään hirsirakennukseen, jossa on penkit ja pöytä. Yksi seinä on poissa ja siitä pääsemme valoisalle pihalle. Täällä valokatteen alla on pöytä, jonka ääressä kaksi miestä istuu. Toinen juo vettä ja toinen kaljaa. Vieressä ulkona on pinossa koivupuuta. Mistään haloista tai klapeista ei ole kyse vaan järeästä puusta: pinossa on ehkä parin metrin runkoja. Tavaraa on varmasti kymmenen mottia. Vieressä on hakkuupölkky ja iso kirves. Hoikka mutta lihaksikas lannevaatteeseen pukeutunut mies hakkaa kirveellä metrisiä puita halki. Puut hän laittaa kottikärryihin, joilla hän kuskaa ne lähemmäksi kiuasta. Kiuas lämmitetään jostain ulkoa, sillä saunassa oli vain löylyluukku.
Täällä ulkona tarinaa riittää. Yksi mies kertoo meille, miten hän kävi Suomessa useasti työmatkalla Neuvostoliiton aikana. Toinen kertoo, ettei Juhannuksena käynyt tässä saunassa, sillä hän oli mökillään Rumbulassa. Rumbulaan on matkaa saunalta peräti kymmenen kilometriä, mutta sauna onkin ehkä ollut kiinni Juhannuksena. Juhannushan on hyvää aikaa vaihtaa kiuaskivet. Rumbulassa on entinen sotilaslentokenttä, jossa tämä mies on opettanut tytärtään ajamaan autoa.
Välillä mennään löylyyn. Vihta mukaan. Vaneri lauteille. Istun alas ja poltan peppuni. Vaneri on liian pieni näinkin hoikalle miehelle. Istuudun uudelleen ja keskityn istumaan keskelle vaneria. Kipua ei tunnu. Pukuhuoneessa Erik huomauttaa, että olen saanut punaisen pisteen takapuoleeni. Onko lukijoista joku saanut toisen asteen palovamman istumalla lauteille? Eikä ole näissä lauteissa naulan- tai ruuvinkantoja. On tässä asia, josta riittää kirjoitettavaa muistelmissa.
Löylyä kaivataan. Laskeudun alas lauteilta oven suuhun. Vadissa on kasari ja emalimuki. Otan emalimukin ja avaan kiukaan luukun. Näen isot, mustat kivet pimeässä kiukaassa. Otan mukiin vettä ja laitan yli kymmenen kertaa kiukaalle. Nousen lauteille vihtomaan. Kunnon vihtomisen jälkeen hyppään kylmävesialtaaseen.
Menemme jälleen ulos juttelemaan. Hetken päästä seuraamme tulee iso mies painava kultaketju kaulassaan. Hän on isäntä, minulle kerrotaan. Heti alamme jutella. Isäntä kertoo, että sauna on rakennettu vuonna 2000. Hän ei rakennuttanut tätä saunaa, vaan osti sen itselleen vasta myöhemmin. Yhdeltä saunojalta kuulen, että tämän saunan paikalla oli ennen pullonkeruupiste. Itsenäisessä Latviassa ei kai pullopanttia ole ollut, joten pullonpalautuspiste on voitu korvata yleisellä saunalla. Pitäisikö tästä ottaa mallia Suomessa?
Isäntä kertoo, että kiukaassa on kiviä 3-3,5 tonnia. Siis löylykiviä, jotka vaihdetaan kaksi kertaa vuodessa. Olen ihan hiljaa enkä puhu mitään keraamisista kivistä, jotka kestävät kymmeniä vuosia vaihtamatta. En yritä tiedustella, paljonko on kiukaan kokonaismassa. Kiuashan on tiilistä muurattu kattoon asti, joten myös tiilet varaavat reilusti lämpöä. Yleisten saunojen kiukaiden spesialisti, Nazarov, on tunnetusti muurannut kiukaisiinsa ”lämpöakkuja”.
Isäntä valittaa, että tänään ei ole saunassa hyvää löylyä. On kaunis kesäsunnuntai ja kävijöitä on ollut vähän. Sauna on liian kuiva. Isäntä sanoo, että vettä pitäisi nyt käyttää runsaammin ja vaikka kastella lauteet ja seinät. Latviassa seinien kastelu on sallittua, Suomessa siitä varoitellaan.
Käännän keskustelun muihin saunoihin. Saunaisäntä on jossain vaiheessa ostanut myös Mäntykadun saunan, jossa olen vieraillutkin pari vuotta sitten (lue kertomukseni Riian Priezhu ielan saunasta vuodelta 2014). Isäntä kertoo, että Mäntykadun sauna pitäisi remontoida, kunhan vain olisi rahaa. Rahaa ei ole, sillä hyvälaatuinen koivupuu on kallista.
Keskustelu ulkona kääntyy suomalaiseen saunaan. Osa latvialaisista varmasti luulee, etteä suomalaisessa saunassa ei kovasti laiteta löylyä. Suomessa käynyt mies kertoo kavereilleen totuuden: ”suomalainen ja venäläinen meni saunaan kilpailemaan ja venäläinen…” Jossain vaiheessa keskustelua joudun kertomaan myös saunoneeni Timon kanssa. Erehdyn myös kertomaan, että saunon Leksan kanssa viikottain. Keskustelukumppani pitää huolen, että tämä tulee kaikille selväksi.
Menemme lauteille. Muistan, kuinka viimeksi neljä vuotta sitten käydessäni miehet kielsivät laittamasta kovasti löylyä. Kymmenen mukillista riitti. Yksi latvialainen mies laittaa löylyä ja me muut nousemme ylös. Löylyä menee 10 mukillista. Sitten toiset kymmenen. Ja lisää! Miksi meninkään kertomaan, että saunon Leksan kanssa! Kestän löylyt eikä palovamma tunnu missään.
Löylyn ja kovan vihtomisen jälkeen menen kylmävesialtaaseen vilvoittelemaan. Sauna tyhjenee ja miehet menevät jonnekin, ehkä ulos jäähtymään. Hetken päästä saunaisäntä tulee takaisin. Hän kertoo, että lipunmyyjän pitää lähteä kotiin. Arvotavarat pitää hakea kassalta. ”Kyllä ne säilyvät pukuhuoneen kaapeissakin”, isäntä sanoo. No, olisihan tämä pitänyt tietää.
Kohta sauna suljetaan. Käymme pesulla ja ryhdymme pukeutumaan. Miten täältä pääsee ulos? Ovi on lukittu. Kävelemme terassille, jossa saunanlämmittäjä näyttää meille oven, josta pääsee ulos. Olisin halunnut vielä jutella saunaisännän kanssa, mutta hän on tainnut lähteä laskemaan kassaa. Ulkona katselemme kaunista rakennusta. Erik laskee parkkipaikkoja, jotka on merkitty tekstillä varattu saunan asiakkaille. ”Näetkö Mersua parkissa”, kysyn. Ei ole Mersua tämän saunan edessä vaikka isäntä onkin paikalla.