Tiedätkö, mitä tulee, kun saunahullu saa käytännössä rajattoman budjetin ja rakentaa yleisen saunan, jossa mistään ei tingitä? Tätä olen pitkään miettinyt, mutta nyt sen pääsen itse näkemään ja kokemaan.
Olen Riian keskustorilla naisseurassa. Tarkoitus olisi löytää sauna, johon pääsevät sekä miehet että naiset. Yksi sellaisista on kaupungin uusin yleinen sauna, joka on avattu viime vuoden heinäkuussa. Sauna on ytimekkäästi nimetty saunaksi numero yksi. Mennään kokeilemaan. Katson hieman reittioppaasta, miten saunaan pääsee. Sitten menemme pysäkille ja odotamme bussia. Nousemme kyytiin, hyppääminen oikealla pysäkillä pois ja astumme saunaan, jonka seinää koristaa karhun kuva.
Tämä ei ole tyypillinen yleinen sauna, jossa aulassa on vain pieni lipunmyyjän työpiste. Tässä aulassa olen tilaa varmaan sata neliömetriä, ja täälläkin kasvaa kukkia. Sisäänpääsy sunnuntaisin on kallista, peräti 15 euroa. Naisten osasto on oikealla, miesten osasto ja kahvila vasemmalla.
Astun miesten osastolle. Pöydän äärellä istuu mies vaatteet päällä. En heti tajua, että hän on saunottaja. Hän kertoo, ettei muita asiakkaita ole ja joudun saunomaan yksin. Yritän selittää, että naisten osastolla olisi seuraa, voisivatko ystävättäreni tule tänne. Ei käy, tämä on miesten osasto. Joudun kaksi tuntia saunomaan yksin.
Mies esittelee minulle pikaisesti paikan. Vilvoitteluhuone, terassi, iso pesuhuone, allas ja löylyhuone. Kamera esiin. Pitkään en voi kuumassa saunassa kuvata, sillä kamera kuumenee kovasti ja menee täyteen vesihöyryä. Tämä on liian kuuma paikka kameralle. Mittarini näyttää 107 astetta!
Palaan pukuhuoneeseen. Kamat kaappiin, ovi lukkoon ja avain piiloon kaapin päälle. Kaapin päältä vati mukaan. Tähän vatiin ei ole tarkoitus laittaa vihtaa, vaan tämä on peseytymiseen! Vihtaa varten on punaisia vateja pesuhuoneessa. Kysyn vielä istuinalusta, kun en näe missään vanerilevyjä. Saunasta löydetään yksi palanen kokolattiamattoa. Sen päällä pitää istua.
Menen löylyyn. Kiuas on edessä ja vasemmalle nousee lavo. Muutaman portaan korkeudessa on pieni lavo, jonka reunoja kiertää kapea penkki. Pari porrasta korkeammalla on isompi lavo. Tällä lavolla on pituutta nelisen metriä. Penkit ovat kummallakin sivulla. Lavolla on tammenlehtiä. Istun hetkeksi, mutta paikka ei ole mieleiseni. Täällä on liian kuuma ja penkit ovat niin kapeat, että selkäni osuu tulikuumaan seinään. Palaan alatasolle.
Täällä on kuuma, mutta löyly ei oikein ole mieleiseni. Avaan ikkunan ja annan ilman vaihtua. Sitten laitan ikkunan kiinni ja alan laittaa löylyä. Ehkä täällä on hieman liian kuiva ilma, sillä vihta kuivuu. Otan pesuvadin lauteille. Näin ei saa tehdä latvialaisesta yleisessä saunassa! Täällä minua ei teilata, sillä sillä tällainen iso sauna ei toimi yhdellä miehellä. Vihdon märällä vihdalla ja se hieman helpottaa.
On aika juoda vettä. En ole kuitenkaan ostanut vettä. Mitä nyt? Miesten puolella on yksi etu naisten osastoon nähden: seinässä on elämänluukku, josta voi juomia ostaa. Luukku on suojattu kaapeilla, jotta kahvilan työläiset ja asiakkaat eivät näe miesten kikkeleitä. Ostan pullon vettä, ja hämmästyksekseni vesi tuleekin Tšekistä.
Takaisin saunaan. Katselen kiuasta. Se on muurattu. Leveys on noin yhdeksän tiiltä ja pituus 15 tiiltä. Tämähän tekee jotain vajaa kolme kertaa reilu neljä metriä. En kyllä näin suurta kiuasta ole ennen nähnyt! Korkeutta on 40 varvia tiiliä eli noin kolme metriä. Luukku on pääni yläpuolella vaikka seison löylynheittäjää varten tehdyllä korokkeella.
Vieläkin hieman kuiva ilma, laitan löylyä. Muovinen vati on tulikuumalla marmorilevyllä kiukaan edessä. Ison levyn takaosassa on vesihana, josta tulee tulikuumaa vettä. Ehkä vesi on kuumentunut putkessa. Otan pesuhuoneen puolelta kaksi villaista kinnasta ja laitan ne käteeni päällekkäin. Nyt pystyn avaamaan kiukaan luukun, jonka kahva on puuta. Itse metallisen luukun lämpötila on yli sata astetta. Tartun löylykauhaan, joka on noin desilitran vetoinen metalliputki varressa. Otan kauhan täyteen ja laitan monta kauhallista syvälle kiukaaseen mustille kiville. Luukku kiinni.
Nyt on löylyä. Ehkä liikaakin. Ei latvialaisesta saunassa saisi tällaista löylyä olla. Nyt ei pysty vihtomaan. Takaisin kylmävesialtaaseen. Käyn välillä ulkona vilvoittelemassa. Terassin lautaseinän läpi näkyy ulos. Näkymä on pelkkää peltoa. Tämä sauna on rakennettu aivan kaupungin laidalle, mutta ei sentään kehätien taakse. Bussi tulee keskustasta tänne kymmenen minuutin välein, joten missään periferiassa ei olla. Ja aivan vieressä on iso kaupunginosa.
Katselen myös terassin lautojen välistä saunan tonttia. Heti saunan takana on iso pino rankoja. En lähde arvioimaan määrää, mutta 20 mottia ei riitä alkuunkaan. Pinossa on ainakin koivua, haapa ja leppää. Havupuuta en huomaa. Lähellä kiukaan takaovea on sirkkeli, jolla rankoja saa lyhyemmiksi.
Sitten löylyyn. Nälkä tulee ja pitäisi jo lähteä. Saunaan tulee kuitenkin asiakas. Vihdoinkin! Hän astuu saunaan ja sanoo, että täällähän pitää siivota. Eivät lauteet saa olla märkiä! Saunassa on liian kosteaa! Ikkuna ja ovi avataan sauna jätetään kuivumaan. Otetaan käytetty vihta ja lehdet lakaistaan ylälauteelta alas. Odotellessamme saunan kuivumista alkaa mies kertoa, kuinka puulämmitteinen sauna on aina parempi kuin kaasulämmitteinen. Kaasulämmitteisessä saunassa kun löylyt tulevat niin äkkinäisesti.
Sitten mennään löylyyn. Laitetaan ikkuna kiinni. Mies näyttää minulle kuivia lauteita. Kyllä nyt on hyvä kun on kuivat lauteet. Kiukaan luukku avataan, ja viisi pientä kauhallista vettä sujautetaan kiville. Luukku kiinni ja sitten ylös. ”Huomaatko, kuinka nyt on helppo hengittää?” ,mies kysyy. Joo, huomaanhan minä, mutta en ehkä tässä löylyssä vielä vihtoisi. Minuutti odotetaan ja mies laittaa lisää löylyä. Sama jatkuisi vielä ja kosteus nousisi jälleen. Mutta nyt on pakko lähteä, nälkä ei anna aikaa.
Lähden ja toivotan kepeät löylyt saunaniekalle. Löylykaverini tulee pukuhuoneeseen ja neuvoo ottamaan ensi kerralla mukaan jonkun, joka osaa näyttää, miten latvialaisessa pirtissä saunotaan. ”Ei täällä neljää tuntia pidä olla”, hän sanoo. Katson kelloa. Olen ollut täällä ehkä kaksi tuntia ja vartin.
Lähden syömään. Samassa rakennuksessa on kuppila nimeltään kirsikkatarha (Kiršu dārzs, Вишнёвый сад). Tiskin takana täti suosittelee šašlikkia. Avaan paksun muovikantisen menun ja valitsen šašlikin. Otan kastikkeeksi adžikaa ja juomaksi teetä ja riialaisen Ilguciemsin panimon kvassia, joka on oikein täyteläinen ja sopivan makea vaahtoava juoma. Tytöt tulevat kanssani syömään ja kertovat, että naisten puolella oli ehkä kuusi henkeä heidän lisäkseen. Kiva kuulla, että naisia on enemmän kuin miehiä.
Syömisen jälkeen kanadalainen seuralaiseni haluaa haastatella minua videolle. Valitsemme paikan saunan takaa niin, että polttopuut ovat taustalla. Kävelemme saunan taakse. Takapuolelle on rakennettu vanerikoppi, jossa on kevyt metallipiippu. Piipusta tukee savua ja kopista näkyy valkea. Nuori mies tulee paikalle. Hän kertoo, että täällä tehdään hiiltä. Täällä siis paistetaan šašlikit tuoreilla puuhiilillä eikä hiiliä osteta pussissa. Hienoa.
Pian tämän kopin jälkeen tulee vastaamme pienempi koppi, joka on nostettu noin 15 sentin korkeudelle maasta. Siihen ei ole ovea, vain pieni kolo. Siellä varmaan on kissan pesä. Vieressä on ruokakuppi tälle eläimelle. Itse asukasta emme näe.
Arvaatteko kuka tämän saunan omistaa? Muistatteko, kun joulukuussa kirjoitin Maailman lyhytikäisimmästä yleisestä saunasta? Se oli aivan tässä lähellä. Ja kyllä, sillä saunalla oli sama perustaja kuin tälläkin.