Riga

Riga, Kauguru ielas pirts

Astun bussista ja kävelen raitiotien ja rautatien yli tutulle teollisuusalueelle. Täällä teollisuusalueella, karttaan merkitsemättömässä rakennuksessa, on jo yhdeksän vuotta toiminut salainen sauna. Tai ei se salainen ole, mutta juuri kukaan ei vain tiedä saunasta. Saunalla ei ole nimeä eikä se mainosta itseään missään. Mitään kylttiä ei ole; ei viereisen ison läpiajokadun varrella eikä saunaan vievän umpikujan varrella. Saunan ovessa – jos vain sinne asti tiensä löytää – on aanelonen, jossa on aukioloajat mainittu. Internetistäkään et löydä tätä saunaa, ellet sitten satu surfaamaan kyly.infoon.

Saunan virkailija näkee minun saapuvan ja tulee ovelle vastaan: avaan oven ja nurkan takaa kurkkii nuori vaaleatukkainen nainen, joka tervehtii minua venäjäksi. Vastaan tervehdykseen venäjäksi, vaikka todennäköisesti nuori nainen puhuisi myös englantia. Vaaleat hiuksetkin ehkä kertovat, että naisen äidinkieli ei ole venäjä. Nainen kertoo, että sauna on auki ja on sekasauna, joten naisetkin ovat tervetulleita.

Astun miesten pukuhuoneeseen. Siellä on kahdet vaatteet. Riisun vaatteeni ja laitan ne koukkuun seinälle. En vie tällä kertaa rahojani tiskin taakse turvaan.
Kävelen lyhyttä käytävää eteenpäin ja tulen baariin, jossa virkailija istuu tietokoneensa ääressä ja kuluttaa aikaansa. Tänään on vähän ihmisiä. Kaiuttimet toistavat pimputusmusiikkia, jonka tarkoituksena on rauhoittaa ihmisiä.

Jatkan baarista vilvoitteluhuoneeseen. Huone on kooltaan noin 20 neliötä ja siellä on penkkejä lepäämistä varten. Osan huoneesta vie hierontapöytä. Seuraava huone on pesuhuone. Nurkassa on kaksi suihkua, joihin voi vetää verhot eteen. Osa naisista saattaa pitää bikinejä päällään. Suihkun jälkeen on sauna ja yhdessä kulmassa iso kylmävesiallas.

Laitan vihdat ämpäriin likoamaan ja astun saunaan. Täällä on tapana jättää tossut ulkopuolelle. Heti ovesta oikealle on iso kiuas. Sen on muurannut tietysti Nazarov. Kiukaan vieressä kulkee kapea käytävä oikealle ja siellä näkyy olevan ovi. Vasemmalla puolella on L-kirjaimen muotoiset lauteet. Mittaa laudeosalla on ehkäpä 5 kertaa 3,5 metriä. Lauteilla istuu vihtomassa alaston nainen. L-kirjaimen pitkällä osalla lauteilla on vain kaksi porrasta, mutta korkeuseroa näillä on varmaan metri. Näin alatasolla seisova ihminen voi hyvin vihtoa ylhäällä makaavaa. Tässä saunassa on ajateltu käytännöllisyyttä!

Löylyjen jälkeen menen vilvoittelemaan ulos. Terassilla on keinu ja penkki, mutta osa ihmisistä on mennyt ruohikolle makaamaan. Terassilla makaa isokokoinen ja kirjava kissa. En kysynyt kissan nimeä vaikka sen tiedän teitä kiinnostavankin.

Baarissa myydään teetä. Edellisellä kerralla sain teetä, jossa oli minttua, sitruunaa ja inkivääriä. Tällä kertaa minulle tehdään kolmen yrtin teetä: minttua, mustaherukan lehtiä ja jotain sellaista yrttiä, jonka nimeä kukaan ei tiedä englanniksi eikä venäjäksi. Joukkoon laitetaan sitruunanviipaleita ja juoksevaa hunajaa. Hyvää on!

Baaritiskin edessä on ehkä neljä baarituolia, joilla istuen teen voi nauttia. Toisaalta teen voi viedä terassille. Baarissa on myös pari pientä pöytää. Baaritiskin yläpuolella, missä monessa baarissa on laseja ylösalaisin, on tammisia vihtoja roikkumassa. Vihdat ovat tuoreina kauniin vihreitä. Saunan isokokoinen kissa ravaa edestakaisin terassin ja baarin väliä.

Tässä baarissa ei myydä mitään ruokaa. Saunomiseen ei kuulu syöminen, minulle kerrotaan. Voi olla, ettei täällä myydä edes vettä. En viitsi kysyä, eikö saunan jälkeen ole tapana syödä mitään. Ehkä saunojat ajetaan ravintolaan syömään. Lasipurkeissa on käymässä jotain punertavaa ainetta, jota saunatyttö nimittää teeksi. Hän ei joko osannut kertoa, mitä se on, tai sitten en vain muista.

Asiakkaita on todella vähän. En viitsi kertoa määrää, sillä niin alhainen se oli. Edelliskerrallahan sauna oli niin täynnä, ettei lauteille meinannut mahtua ja löylykin jo muuttui kosteaksi höyryksi. Naisia oli vain kaksi saunaniekan lisäksi (ja näistäkin toinen taisi olla saunassa töissä). Lähdin pois viimeisten asiakkaiden joukossa noin kello 8. Ei sauna silloin vielä sulkeutunut vaan vasta kymmeneltä, mutta ehkä kahdeksan jälkeen ei enää tullut uusia asiakkaita. Meniköhän saunanpitäjäkin saunaan kun miehet lähtivät pois?

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.