Muuta

Blogi loppuu 25.7.2019

Moi. Tässä osoitteessa sijaitsi blogi, joka kertoi kokemuksiani yleisistä saunoista. Kerroin Helsingin yleisten saunojen historiasta ja nykypäivästä ja lisäksi kokemuksiani yleisistä saunoista Venäjällä, Virossa, Latviassa ja Liettuassa.

Blogi alkoi kesällä 2014 ja suljettiin 8.6.2019. Viimeisin kirjoitus oli maaliskuun alusta 2019. Suljin blogin, koska se ei toteuttanut tarkoitustaan. Tarkoitus oli saada suomalaiset ihailemaan yleisiä saunoja niin kovasti, että saunojen kävijämäärä olisi noussut ja uusilta saunakuolemilta olisi vältytty. Yleisten saunojen suosio kyllä kasvoi, mutta ei se blogini ansiota ollut. Oma suosioni kyllä kasvoi ja blogin ansiosta sain aivan liikaa kutsuja tulla puhumaan eri tilaisuuksiin.

Kunnon blogiin kuuluu tekstin lisäksi myös valokuvat. Yleisissä saunoissa kuvaaminen ei ole helppoa vaan herättää huomiota. Lopetin saunoissa kuvaamisen, koska en halunnut häiritä muita saunojia.

Saunomista en ole lopettanut. Käyn edelleen yleisissä saunoissa pari kertaa viikossa. Ulkomaillakin käyn muutaman kerran vuodessa. Edelleen tutkin Helsingin yleisten saunojen historiaa ja tavoitteena on saada kirja valmiiksi. (Tällä laiskuudella se ei kyllä ikinä valmistu.) Dokumentoin saunomista edelleen.

Etsittekö vielä vanhoja kirjoituksia? Osa löytyy Internet Archivesta

Sauna- ja avantokuviani on Flickrissä:
Concert in Sauna Arla

Yleisiä saunoja on listattuna kyly.infossa:

Kyly.info

Minut tavoittaa edelleen sähkispostitse osoitteesta ville miukumauku sauna kulttuuri piste com. Sähköpostiin saa laittaa saunakokemuksia, raportteja ja kysymyksiä. Sähköpostitse saa laittaa kutsuja saunomaan ja dokumentoimaan saunomista.

saunaterveisin
Ville