Helsinki

Hermannin sekasaunassa

Kuten täällä jo tuli mainostettua, aloitti Sauna Hermanni yleisten sekasaunavuorojen järjestämisen Suomessa. Sekasauna alkoi yhteistyössä Sompasaunan kanssa. Sompasauna on hieman kylmä talvella, joten aktiivisaunojat kutsuttiin Hermannin saunaan lämmittelemään.

Sekasauna Suomessa on uutta. Hermannin saunottaja, Mika, vielä eilen illalla pelkäsi, että sekasauna epäonnistuisi täysin. Toisin kävi. Porukkaa oli mukavasti ja ilmassa oli yleisen saunan tuntua. Siitä huolimatta lisääkin ihmisiä olisi mahtunut. Mukavasti joukossa oli Sompasaunasta tuttuja vakikävijöitä. Ulkopuolisiakin tuli. Lisäksi naisten puoli oli avoinna normaalisti, joten sinne meni osa naisista.

Olin luvannut ottaa valokuvia saunalla. Tarkoitus oli kuvata sekasaunojia ja näyttää rakkaille lukijoille heidän kuviaan. Matkalla tuli pari mutkaa. Ensin oli vaikeutta kameran akkujen lataamisessa. Tätä asiaa nauraen kerroin saunassa. Nauru loppui kun huomasin, ettei kamerassa muistikorttia ollutkaan. Jäi kuvat ottamatta. Olin jo saanut luvan kahdelta pariskunnalta ottaa heistä kiltit kuvat ja julkaista tällä sivustolla. No, ensi viikkoon.

Jos kuvailen teille sekasaunojia? Hermannin sekasaunassa oli tänään alennuspäivä, ja sisään pääsi pariskunta yhden hinnalla. Vaikka tätä sivustoani oli joku mainostanut Suomi24:n naturistipalstalla, ei tyypillisiä naturistipariskuntia saunassa ollut. Saunaan saapuneet pariskunnat olivat nuoria (alle 40-vuotiaita) ja Sompasaunassa sekasaunaan tottuneet. Itsensäpaljastelijoita ei ollut joukossa ja Suomi24:n palstaalla kirjoitelleet irstailijatkin pysyivät poissa. Naiset olivat siveellisiä, pitivät jalat yhdessä ja pyyhkeen päällään. Kyllä tällaiseen seuraan uskaltaisin tuoda vaikka oman vaimoni (jos minulla enää sellainen olisi).

Entä sauna muuten? Sompasaunan hallitus kävi tutustumassa Hermannin saunaan muutamia viikkoja sitten. Silloin hallitus kovasti moitti löylyjä synteettisiksi. Tänään kiuas oli kuitenkin täydessä iskussa. Löylyt olivat mukavat ja tasaisen pehmeät. Hikikiukaan löylyjen laatu paranee, kun kiukaasen viskotaan vettä tasaisesti tuntikaupalla. Kukaan ei löylyjä moittinut.

Ruoka? Tilasin makkarat perunasalaatilla. Sinappia oli monenlaista ja useaa maistoin. Yksi kotipolttoinen sinappi oli makeaa ja hyvää. Sitä otan toistekin. En huomannut kysyä, kuka sitä oli tuonut. Aksu ei poikkeuksellisesti tilannut salaattilautasta, vaan sillivoileivät. Ne vasta hyviä ovatkin!

Saunassa tuli myös tutustuttua ihan uusiin ihmisiin. Tapasin nuoren miehen, joka kertoi käyneensä höyryveturikurssin. Jutellessa totesimme, että meillähän on samoja harrastuksia! Maailma on pieni. Ja saunassa tapasin myös vanhoja tuttuja. Pekkakin oli.

Kaikin puolin yksi parhaista illoista Sauna Hermannissa! Tulen uudelleen tiistaina!