Lauantai ja kaupungin omistamat saunat aukeavat jo kahdeksalta. Ajamme raitiovaunulla saunaan osoitteeseen Tautas iela 60. Saunan vieressä on tyhjä tontti, numero 62, jossa toimi yleinen sauna jo 1800-luvulla.
Miesten osasto on alakerrassa ja naisten osasto yläkerrassa. Ostamme liput ja astumme saunaan. Nämä saunatilat ovat kosmeettisesti kunnossa: laatat ovat suorassa ja kaikki ovat seinällä. Kaikkiin kaappeihin on sama avain, ja niitä on kaksi pöydällä. Riisumme vaatteet ja menemme laittamaan vihdat likoon.
Löylyhuoneita on kaksi. Ne on erotettu pesuhuoneesta kapealla lasiovella. Molemmat ovat samanlaisia: ovesta tultaessa kiuas vasemmassa nurkassa, porrasmaiset lauteet edessä. Lauteilla on kolme tai neljä tasoa, joilla kaikilla mahtuu istumaan. Rinnakkain saunojia mahtuu lauteille kaksi.
Tässäkään saunassa ei ole vesiastiaa. Saunaan tulee kolmas mies, joka kertoo, että pitäisi tuoda pesuvati. Lähdemme jäähdyttelemään.
Kun palaamme löylyyn, on molempiin saunoihin tuotu kiukaan eteen vettä pesuvadissa ja löylykauha. Tartun kauhaan. Siinä on luonnottoman lyhyt varsi. Kaadan pari kauhallista kiville. Erik siirtyy alemmaksi ja ilmoittaa löylyn olevan metallinen. Aivan samoin Erik taisi kuvailla Mego-kaupassa myytävää latvialaista Tarhuns-juomaa (suosittelen ennemmin georgialaista, niihin tulee maku aidoista yrteistä).
Lopetamme varsin pian saunomisen. Metalliset löylyt eivät kelpaa. Ja illallahan olemme menossa parempaan saunaan.
Pukeutuessamme katson pullokoria: yksi kaljapullo. Aika vähän tässäkin saunassa kuraa juodaan. Sisään pukuhuoneesen astuu mies, joka huomaa kaverinsa: ”Vasja, joko sinä peseydyit”, hän kysyy. Ai peseytymäänhän tänne tullaankin, ei löylyttelemään. On aika jättää tämä sauna.
