Riga

Kolmas kerta Kaugurun pirtsissä

Latvia, Riika ja Kauguru ielas pirts. Luethan myös aikaisemmat kokemukseni tästä saunasta. Ensimmäinen vierailu oli 19.6.2014 Alexin kanssa. Toisen vierailun tein 20.6.2015 ja silloin kuvailin saunan perusteellisesti. Nyt kuvailua auttaa allanäkyvä pohjapiirros, jonka iloksenne piirsin.

Menin jälleen saunaan Alexin kanssa. Sovimme tapaamisen erääseen risteykseen kello 19.00. Tapansa mukaan Alex oli myöhässä puoli tuntia. Erik jo meinasi hermostua ja ehdotti, että menemme itse suoraan saunaan.

Alex kuitenkin tuli paikalle. Ajoimme hieman eteenpäin jonkin teollisuuslaitoksen pihalle. Konttorin ja kadun välissä oli kapea ruohoalue, jossa kasvoi tammia ja lehmuksia. Alexilla oli autossaan oksasakset, joilla leikkasimme vihdaksia ja teimme vihdat joka miehelle.

Ja sitten tuttuun Kaugurun kadun saunaan. Ovi auki ja oikealle pukuhuoneeseen. Tavarat naulaan ja vihdan kanssa takaisin käytävälle. Tässä saunassa ei pukuhuone ole oleskelutila, vaan virkistäytymistä varten on eri huoneet.

Lepohuoneissa soi rauhoittava musiikki. Pesuhuoneessa jätän talon tavan mukaisesti tossut oven ulkopuolelle, otan seinustalta vanerin ja astun löylyyn. Saunassa oikealla minua tervehtii Nazarovin muuraama kiuas. Pesuhuoneessa ei muuten ole penkkejä ja vateja, vaan peseytyminen suoritetaan suihkussa verhojen takana.

Ilta on rauhallinen ja lisäksemme paikalla taitaa olla vain viisi asiakasta. Alex kertoi matkalla, kuinka nykyisin löylyissä jutellaan kovasti. Sellainen ei kuulu rauhalliseen saunaan.

Täällä kellään ei ole ruokaa tai kaljaa, sillä ne eivät tähän saunaan kuulu. Tilaan tiskiltä yrttiteen, jonka nautin hunajan kanssa. Erilaisia rttejä on isoissa lasipurkeissa hylly täynnä.

Saunassa työskentelee hieroja. Lepohuoneessa on puisten penkkien lisäksi hierontapöytä. Tänäänkin yksi mies käy hierojan käsittelyyn. Hieroja taisi myös avustaa naisasiakasta levittämään turvetta koko keholleen. Turpeisena nainen käveli ulos viilentymään.

Kaikessa rauhallisuudessaan ja hiljaisuudessaan tämä autenttinen sauna muistuttaa yhtä Helsingin yleistä saunaa. Kulttuurisauna ei ole kuitenkaan vielä samaa tasoa saavuttanut vaan on jäänyt puolitiehen. Täällä vierailtuani ymmärrän yhä paremmin, ettei saunaan saa ottaa omia juomia tai ettei yli kahden hengen ryhmiä haluta juoruamaan lauteille.

Juttelen vielä hieman ennen lähtöä saunan emännän, Indran, kanssa. Kehun hänelle että hänen saunassa on todennäköisesti kaupungin paras. Mutta miksi ei samantien maan paras? Olisiko tässä yksi maailman parhaista yleisistä saunoista?

Saunaemäntä
Kauguru ielas pirts

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.