Tallinn

Rauhallinen Nõmmen Valdeku saun-spordihoone

Lähden bussilla Nõmmelle. Mitähän reittiä tämä bussi kiertää? Ahaa, tuossa ohitimmekin viinakaupan, joka on entisen yleisen saunan tiloissa. Saunalle olisi tullut viikko sitten 80 vuotta täyteen, mutta suljettuna se on ollut jo kaksi vai peräti kolme vuosikymmentä. Vain rakennuksen korkea savupiippu kertoo entisestä korkeasta kulttuurista.

Mutta ensin torille. Nõmmen tori ja kauppahalli ovat varmasti Tallinnan kauneimmat. Torilla ei ole peltisiä kojuja vaan kauniita pieniä puisia myymälärakennuksia. Yhdessä toimii kahvila. Menen sinne ja syön piirakan ja hymiön.

Kauppahalli on pieni, ja myyntipisteitä on reilu kymmenen. Pienimmät niistä ovat vain pöytiä keskellä käytävää. Mutta täällä myydään hyvää kaljaa. Hinta on niin suolainen, että kaljan on pakko olla tosi hyvää. Ostan pullon ja sanon meneväni saunaan. Myyjä toivottaa hyviä löylyjä.

Lähden kävelemään kohti toimivaa saunaa. En huomaa kääntyä oikeasta risteyksestä ja joudun kiertämään ehkäpä 50 metriä. Tämä reitti viekin eräälle lakkautetulle saunalle. Tällä tontilla sijaitsi Nõmmen ensimmäinen yleinen sauna. Nyt siinä on rakennus 1930-luvun alusta. Kyseisessä rakennuksessa toimi yleinen sauna aina 1990-luvun alkuun saakka. Nykyisin rakennuksessa on kalliita asuntoja.

Nõmme oli ilman saunaa 20 vuotta. Lopulta syyskuussa 2013 avattiin nykyinen sauna, johon olen matkalla. Se on tässä vastapäätä lopetettua saunaa. Rakennus on suuri ja vuorattu metallilla. Samassa talossa toimii urheilukeskus. Aulassa istuu tiskinsä takana yksinäinen lipunmyyjä. Hän myy minulle 4 euron lipun. Aulassa on myös kahvila, mutta se näyttää hylätyltä. Ei siinä juuri asiakkaita käynytkään.

Miesten pukuhuoneen ovi on auki. Vedän sen kiinni perässäni. Ei tästä alastomia miehiä näkisi kuitenkaan; hehän ovat kulman takana piilossa. Saunassa on metalliset pukukaapit, jotka ovat jo ruosteessa. Miksi ei vain voisi tehdä pukukaappeja puusta? Asiakkaita ei ole monta, mutta vastahan sauna on ollut auki puolisen tuntia.

Laitan vaatteet kaappiin ja menen suihkun kautta löylyyn. Sauna on suuri verrattuna pesuhuoneeseen. Kiuas on keskellä, ja kulmalauteet sen kummallakin sivulla. Kellään ei ole hattua. Miehet puhuvat viroa. Istun ylälauteelle, samalle paikalle kuin vuosia sitten täällä käydessäni.

Saunaan tulee ontuva mies, joka istuu alalauteelle löylykauhan viereen. Hän ottaa kauhan ja alkaa laittaa löylyä. Tästä keskustelu alkaa.
– Miten sinä niin laitat löylyä?
– Laitan vettä jokaiselle kivelle.
– Kasteletko niitä alapuolelta?
– Ei kun päältä. En minä ole ensimmäistä kertaa löylyä laittamassa.

Pesuhuoneessa on muutamia kivisiä istuimia pesuun. Jonoa syntyy varmasti, jos sauna joskus on täynnä. Suihkuja on riittävästi. Hyllyssä on pesuvateja ylösalaisin. Ne ovat muovisia ja ranskalaisia. Joissain on vihdan kuva, joissain jalan kuva. Sitten on niitä, joissa on hymiö. Siis ihan samanlainen kuin se torilla syömäni leivos! Saunatoverit kertovat, että hymiövadit ovat pesua varten. Kai niihin saa ottaa vettä muutakin kuin naaman pesua varten?

Ontuva mies menee saunaan pitkävartisen lastan kanssa. Hän lakaisee vihdanlehdet pois ja vetää ne pesuhuoneen lehtinurkkaukseen. Siivoamisen jälkeen sauna on valmis. Lauteita ei huuhdella.

Paikalliset minulta kyselevät, miksi minulla ei ole vihtaa. No kun nyt ei ole vihtasesonki. Torilla ei ollut, Kohilan kaupassa ei ollut… No miksi en saunasta ostanut kuivattua koivuvihtaa? Sehän kestää kolme saunakertaa. Kohta lähden Suomeen enkä sinne halua vihtaa ottaa mukaani. Eilen olisin ostanut, tänään en enää halunnut.

Mennään saunaan. Ontuva mies jää istumaan pesuhuoneeseen. Yksi saunaan tulleista miehistä istuu ylälauteelle kiukaan viereen ja laittaa löylyä. Sitten tulee saunaan myös ontuva mies. Hän istuutuu kiukaan vierelle ja ottaa löylykauhan. Ja tästäkös keskustelu tulee.
– Miksi sinä aina siinä istut?
– Tässä on paikkani.
– Maksetaanko sinulle palkkaa löylyn laittamisesta?
– Eihän täällä kukaan muukaan löylyä laita!

Nyt saa löyly riittää. Peseydyn, kuivaan, pukeudun ja lähden. Palautan avaimen lipunmyyjälle. Lähden kohti kaupungin keskustaa. Ruokailu ja koti odottavat.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.