Viro

Saunassa Kohilassa

Nousen autosta Kohilan osuuskaupalla. En mene heti saunaan. Kello on vasta viisi ja saunan omistaja on pyytänyt minut kuudeksi. Katselen vähän kaunista kaupunkia. Paperitehdas näyttää tässä valossa erityisen kauniilta. Hyväksi kehuttu kahvilakin olisi, mutta ei ole nälkä. Siis hetki kävelyä, sitten kauppaan ja saunaan.

Tämä on neuvostoliittolainen tyyppisauna (enkä tästäkään tiedä tyyppimerkintää). Lipunmyyjä istuu tiskin takana. Hinnastossa lukee ylimpänä eläkeläisten hinnat, ja vasta alimmalla rivillä aikuisten hinta. Maksan viisi euroa ja saan kuitin. Pukuhuoneessa on kaapit ja ovet, mutta ei lukkoja. Miehiä istuu kymmenkunta kaappiensa edessä. Keskustelua käydään viroksi.

Tavarat kaappiin. Ensin vessaan. Se on iso koppi. Pönttö ja lavuaari. Ei peiliä. Pesuhuoneessa mahtuu penkeillä pesytymään kymmenkunta miestä yhtä aikaa. Tämä ei ole enää kolhoosisauna, vaan ison kylän tai pienen kaupungin sauna. Otan ikkunalta vanerilevyn, laitan hatun päähän ja astun löylyyn.

Jatkuvalämmitteinen kiuas on oikealla. Vasemmalla on L-laude. Lauteille mahtuu varmaan kymmenkunta miestä istumaan. Täällä kaikilla miehillä on hattu päässä ja vihta kädessä.

Ensimmäisten lämmittelyjen jälkeen menen ulos. Pukuhuoneesta on pääsy ulos tehtyyn karsinaan. Siinä on läpinäkyvästä aaltomuovista katto. Kaksi seinää on saunan ulkoseiniä ja kaksi on laudasta tehtyä näkösuojaa. Lautaseinän päällä on vielä lasit estämässä tuulta. Ilma kiertää huonosti ja koppi on täynnä tupakansavua. Hetken täällä viihdyn, ja menen takaisin löylyyn.

Aloitan juttelun lauteilla. Puhun suomea, mutta käytän virolaisia sanoja niin paljon kuin osaan. Yksi mies tulee kättelemään. Hän on saunan omistaja. Hän kertoo, miksi saunaan pitää tulla vasta kuudelta: Saunan auetessa kahdelta tulevat ensiksi saunaan ne vanhat miehet, jotka eivät halua kuumaa saunaa. Heille sauna pidetään 85-asteisena. Sen jälkeen aletaan saunaa lämittää niin, että lämpötila nousee 125 asteeseen. Nyt se on vasta 120 Celsiusta.

Menemme vilvoittelemaan. Otan kaapin päältä vesipulloni. Saunan omistaja tarjoaa minulle kaljaa. Kaljaa!? Kieltäydyn, sillä mielestäni saunassa pitää juoda vain vettä ja teetä. Mutta eikös juuri Hagerissa minulle sanottu, ettei tässä Kohilan saunassa saa juoda kaljaa lainkaan?

Tässä saunassa on mukava henki. Kaikki käyvät samaa keskustelua. Kaikki tuntevat toisensa. Kukaan ei ole ulkopuolinen. Minutkin on otettu porukkaan. Ei pelota, että lukottomassa kaapissa on kallis kamera kaikkien nähtävillä (oven yläpuolella on rako, josta näkee kaappiin). Eihän saunassa varasteta.

Otan kamerani ulkotilaan ja pyydän saada ottaa kuvaa. Yhteishenki on kova ja kaikki pyydetään mukaan kuvaan. Laskeva aurinko paistaa kirkkaasti lautojen välistä, joten tästä ei ehkä tule hyvää kuvaa. Keskusteluakin käydään:
– Mikä sai sinut tulemaan Kohilaan?
– Sauna.
– Mistä tulit?
– Asun Helsingissä, mutta tulin junalla Tallinnasta.
– Millä asioilla liikut Tallinnassa?
– Tulin tänne saunomaan.
On niin vaikea ymmärtää, että saunan vuoksi voi matkustaa. Lopulta yksi vitsiniekka toteaa, ettei Suomessa ole lämmintä vettä.

Heti pukuhuoneessa yksi valokuvassa olleista miehistä tulee sanomaan, että pitää ottaa uusi kuva. Tässä kuvassa näkyy saunan kiviseinä. Pitäisi saada näkymään tuo kaunis puuseinä. Mutta kun minä halusin kuvaan tuon kiviseinän!

Pitkän saunomisen jälkeen tulee kotiinlähdön aika. Puen vaatteita päälle. Omistaja tulee sanomaan, että nyt pitäisi mennä löylyyn. Ei voi, sillä juna lähtee kohta. Seuraavaa joutuisi odottamaan yli tunnin. Asema on tässä ihan nurkan takana.

Vaatteet on päällä ja olen jo lähdössä. Omistaja tulee ulos saunasta. Koska muuta yhteistä kieltä hänen kanssaan ei ole, puhumme pääsääntöisesti englantia.
– Now there is good leili.
– Yeah! You are red.
– Pardon?
– Sa oled punane!
Tähän sivullinen huutaa: ”Он красноармеец!” Kaikki nauravat. Kaikki täällä osaavat venäjää, vaikka sitä ei juuri kukaan puhu. Saunojien yhteinen kieli on viro.

Miehet menevät ulos. Yksi mies jää esittämään vaatimuksensa:
– Tule nyt ottamaan uusi kuva, jossa näkyisi virolainen seinä.
– Oletko tosissasi?
– Kyllä. Ottamassasi kuvassa näkyy se venäläinen seinä. Pitää saada kuvaan virolainen seinä, se lautaseinä!

Hyvä on. Kuvaamaan. Aurinko on laskenut jo niin alas, että tästä kuvasta tulee parempi. Kiitos.

Palaan pukuhuoneeseen, sillä pitäisi kai jo viimeinkin lähteä.

– Onkos tuo kello oikeassa ajassa? Se näyttää 19.32
– Kyllä se on.
– Tulee kiire. Juna lähtee 19.38. Nägemist!
– Nähdään ensi viikolla!
– En minä ensi viikolla pääse…
– Nähdään kahden viikon päästä!

Lähden tulos. Olikohan se kello jäljessä. En katso omaani, sillä kännykkä on kassissa. Tai toivottavasti se tuli kiireessä mukaan. Onkohan parasta juosta asemalle. Kävelen pikavauhtia. Laiturilla näkyy pari ihmistä. Ei se juna vielä voinut mennä, olisinhan sen nähnyt ja kuullut. Vasta laiturilla katson kelloani. Nyt se on 19.32. Normaalilla kävelyvauhdilla tässä matkassa olisi mennyt alle viisi minuuttia.

Oletteko muuten ikinä miettineet, miltä näyttää tämä venäläinen seinä? Saunojien mukaan kaunis kalkkihiekkatiiliseinä on venäläinen. Tältä se näyttää.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.