St.Petersburg

Matkakertomus: Pietarin julkiset saunat, julkinen liikenne ja julkiset käymälät

Toiveenne on jälleen kuultu. Kerron teille kokemukseni Pietarin yleisistä vessoista. Valitettavasti ne ovat nykyisin useimmiten metallisia nosturilla tuotuja koppeja, joten pääsin vierailemaan vain kahdessa. Lisäksi kerron hieman matkalla kohtaamistani venäläisistä tavoista ja Pietarin junamatkan käytännön toimista.

Perjantai

Matkaan lähden aamujunalla. Se lähtee Helsingistä kello 6.20. Lähden kotoa jo 5.30 sillä en halua myöhästyä. Joudun menemään Helsinkiin, sillä Allegro ei pysähdy Pasilassa.

Junassa kulkee rahanvaihtaja. Vaihdan 50 euroa huonoon kurssiin. Pietarissa saman määrän ruplia olisin saanut 42 eurolla. Konduktööri antaa täytettäväksi maahantulokaavakkeen. Kaavakkeeseen täytetään nimi, viisumin numero ja matkan tarkoitus kahteen kertaan samalla tavalla.

Ennen Vainikkalaa tulee Suomen rajavalvoja, joka tarkastaa passini ja viisumini. Vainikkalan jälkeen tulee Venäjän rajavalvoja tarkastamaan samat asiat. Hän ottaa maahantulokaavakkeeni, leimaa sen molemmat puolet ja leikkaa sen kahtia. Toinen puoli jää hänelle ja toinen minun pitää antaa maasta poistuessani.

Seuraava tarkastaja haluaa nähdä matkatavarani. Hänelle riittää, että sormella näytän, mikä pakaasi kuuluu minulle. Sen jälkeen alkaa tenttaaminen. Millä asioilla liikut? Onko saunominen turismia? Paljonko sinulla on rahaa? Selviän kysymyksistä. Kun koko vaunu on tarkastettu, saa lähteä ravintolavaunuun. Mutta miksi sinne menisin, kun aivan tuota pikaa ollaan Pietarissa?

Kävelen metroasemalle ja jonotan lippua. Myyjä hämmästyy, kun ostan kymmenen. Sitten portista metroon. Heti vartija nappaa minut. Kaikki isot laukut läpivalaistaan. Seuraavat kaksi minuuttia vietän liukuportaissa matkalla alas laiturille. Ajan asemalle, jossa nousen pois junasta ja kävelen käytävää pitkin toiselle laiturille. Täällä nousen toiseen junaan, jolla ajan yhden pätkän ja sitten olenkin lähellä majapaikkaani.

Myöhemmin löydän itseni kaupungilta saunareppu selässä odottamassa Ottoa. Päivän ensimmäinen lounas? Tässä olisi Subway, joka tuli tunnetuksi siitä, ettei se maksanut lisenssimaksuja. Tuossa on joku Leningrad-kahvila. Pieni kahvi ja pieni tšebureki 200 ruplaa. Seuraavan lounaan syön Oton kanssa. Ruukku seljankaa, kaksi keskikokoista tšeburekia ja lasi mehua 415 ruplaa. Iltapäivällä käymme Neptun-saunassa (Lue kokemukseni Neptun-saunasta).

Saunan jälkeen menemme syömään georgialaiseen ravintolaan. Tämä ilmeisesti on poikkeuksellisen kovatasoinen paikka, sillä tänne on pöytävarauksia. Alkupalaksi hatšapuri eli juustopiirakka ja pääruoaksi jotain lihaa. Hilma yrittää tilata Borjomia, mutta sitä ei ole. Georgialainen ravintola eikä ole Borjomia? Hilma tyytyy Nabeghlaviin, mutta niin mautonta vettä minä en juo. Sehän on kuin Soskuan vettä! Tilaan Tarhunin. Se on aitoa georgialaista!

Lauantai

Lähden aamulla kävelemään Puutarhakatua. Ensiksi tulee Apraksin Dvor. Vieläkö tämä tori toimii? Täällähän myydään piraattitavaraa. Vai aitojako nämä Calvin Kleinin alusvaatteet ovatkin? No myydäänhän täällä toki nimettömiäkin, joten pelkästä piraattitavarasta ei ole kyse. Koko ajan kannoillani on joku kyselemässä, haluaisinko ostaa farkkuja, tupakkaa tai kalsareita. Etsin vessaa, mutta löydän vain nosturilla tuotuja koppeja. Tupakkaa myydään toripöydissä kartongeittain. Valokuvaus ei ole sallittua. Täällä kannattaa pitää arvotavarat visusti piilossa.

Seuraavaksi tulee Heinätorin kauppahalli. Täällä myydään lähinnä hedelmiä. Otan salaa valokuvia. Sitten lihakauppias kohottaa kirveensä hakatakseen lihaa. Kohotan kamerani saadakseni paremman kuvan. Luokseni tulee heti joku sanomaan ettei täällä saa kuvata. Sehän lukee jo kaikkien sisäänkäyntien luona!

Menen ulos pienelle torille. Torin perimmäisessä nurkassa on vessa. Avaan oven. Paperirullat ovat tiskin edessä lipunmyyjän vahdittavina, mutta lipunmyyjää ei näy missään. Menen asioimaan. Täällä vielä on harvinaiseksi käynyt reikä lattiassa -malli asiaankuuluvalla ruosteella.


Jatkan matkaani Puutarhakatua eteenpäin. Seuraava kohde on Vesilaitoksen yleinen käymälä. Se on erillinen kivirakennus puistossa. Pääsylippu 30 ruplaa. Käymälä on hienoksi remontoitu.


Lähellä on kaksi mielenkiintoista ravintolaa, venäläinen ja georgialainen. Valitsen venäläisen, joka on nimeltään Tupa. Seinät ovat karkeata lautaa. Tilaan stroganoffin. Stroganoff sai yksinoikeuden Siperian turkisten myyntiin ja rakennutti sitten pääkaupungin pääkadun varrelle upean palatsinsa. Kyytipojaksi tuodaan aito ruisleivästä tehty kotikalja. Tarjoilija puhuu minulle englantia vaikka puhun hänelle venäjää.

Kummipoikani olisi ollut iloinen ravintolasta, sillä ruokailuvälineiksi tuotiin lusikka, veitsi ja peräti kaksi haarukkaa. Stroganoffin syömiseen yleensä riittää yksi haarukka ja yksi veitsi eikä lusikkaa tarvita.

Poikkean vielä saippuatehtaan myymälässä ostamassa Punainen Moskova -saippuaa. Palaan majapaikkaani raitiovaunulla. Odotan pysäkillä, vaunu tulee ja autoliikenne pysähtyy hetkeksi. Kävelen ajoradan poikki vaunuun. Luokseni tulee lipunmyyjä, jolle annan maksuksi neljä kappaletta kymmenen ruplan kolikoita. Sitten onkin aika suunnata saunaan (Lue kokemukseni Olginon saunasta).

Saunan jälkeen menemme metroaseman luokse etsimään ruokaa. Tuossa on joku ostoskeskus, eiköhän sieltä saa. Kahvila Krokotiili, neljäs kerros. Koitetaan onneamme. Tilaamme annokset. Hatsapuri lämmitetään mikrossa. Siirrymme pöytään. Kesken syömisen ihmettelemme kuinka ohikulkijat pysähtyvät katsomaan akvaariota. Siellä on krokotilli! Metrin pituinen krokotiili makoilee pienessä akvaariossa, jossa ei ole minkäänlaista kasvia tai piilopaikkaa, vain kiviä ja vettä.

Sunnuntai

Täytän reppuni. Särkyvät tavarat pohjalle ja saunatavarat päälimmäisiksi. Aika lähteä saunaan. Metrossa joudun jälleen turvatarkastukseen. Lue kokemukseni Pavlovskie banista.

Kokoonnumme saunan jälkeen kahvilaan juttelemaan. Otan ensimmäiseksi lounaaksi shaverman eli venäläisen version kananlihasta tehdystä pitakebabista. Kyllä ainakin yksi tällainen on joka matkalla syötävä.

Matkustan metrolla kohti rautatieasemaa. Pitää mennä ajoissa, jotta ehdin syödä lounaan ennen junan lähtöä. Aseman lounasravintola on täynnä suomalaisia junaa odottamassa. Kävelen eteenpäin ja erehdyn menemään Teremokiin. Tällainen paikka on minulle aivan outo, eihän näitä ketjuravintoloita ollut 90-luvulla.

Tämä on kuin McDonald’s. Jonota tiskille, kerro mitä haluat, ja vie paperiin kääritty ruoka tarjottimella pöytääsi. Mutta ei täältä hampurilaisia saa. Tilaan alkuruoaksi laihan borshkeiton ja pääruoaksi letun mozzarellajuustolla. Kotikalja tulee hanasta, mutta on teollisen tuntuista.

Marssin kauppaan ostamaan matkaeväät. Tässä kaupassa muistan käyneeni ennenkin. Vuonna 1995 ostin täältä jotakin. Siihen aikaan ei ollut itsepalvelumyymälöitä vaan kaikki tavara oli tiskin takana. Jos halusit nähdä tavaran, se piti pyytää myyjältä.

Ensin jonotin tiskille ja kerroin huonolla kielitaidollani mitä haluan. Sain paperilapulle summan ja osaston numeron. Sitten jonotin kassalle, jonne annoin tämän paperilapun ja rahat. Kassa oli sellainen ahdas koppi, ahtaampi kuin Kotiharjun saunan kassa. Palvelu tapahtui luukun kautta. Vastineeksi rahoista kassa antoi minulle kuitin.

Tämän kuitin kanssa menin uudelleen ensimmäiselle tiskille. Sain tavarani, mutta myyjä repäisi kuittiin pitkän halkeaman. Repeämä oli todiste siitä, että tavara oli annettu. Vielä nykyisinkin kassakuitit revitään vanhasta tottumuksesta vaikka asiointi onnistuu yhdellä tiskillä.

Palataan nyt vuoteen 2017. Kaupan tavaramäärä on varmaan kymmenkertaistunut, mutta jonotus ei ole loppunut. Kaupassa on ahdasta. Jono kiertää kaupan. Kuljen jonon perässä ja poimin koriini ostokset. Jossakin vaiheessa jono etenee niin että pääsen kassalle. Kassapöytiä on useita, kaikki pieniä. Laitan korin pöydälle, myyjä ottaa siitä tavarat, piipauttaa ne, ja laittaa toiseen koriin. Tästä toisesta korista tungen niitä reppuuni.

Asemallakin jonotetaan. Ensin jonotan lipuntarkastukseen. Siinä oikeastaan tarkastetaan vain passi, sillä lippu on kirjoitettu passini tiedoilla. Sitten jonotan turvatarkastukseen. Tässä läpivalaistaan iso reppuni, muu ei kiinnosta. Välissä olisi vielä ollut tilaisuus jonottaa tax-free-myymälään, mutta se kyllä olisi ollut pisin jono näistä kolmesta.

Junassa tarkastukset alkavat heti. Maahantulokaavakkeeni toinen puoli kerätään pois. Viisumi leimataan. Jos laukku näyttää suurelta, se tutkitaan. Lopuksi vielä Suomen viranomaiset tulevat tekemään tarkastuksensa.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.