Vilnius

Vilnan viimeinen yleinen sauna – Subačiaus gatvė pirtis

Internetissä liikkuu erilaisia tietoja Vilnan yleisistä saunoista. Yleisen tiedon mukaisesti Subaciaus gatvella rautatieaseman lähellä olisi vielä yleinen sauna toiminnassa. Olen itsekin joskus syyllistynyt tällaisen valeen levittämiseen.

Tuodaan nyt totuus julki: Vilnan yhtenäisen rakennetun kaupungin alueella ei toimi yhtään yleistä saunaa. Ainoat Vilnan kaupungin rajojen sisäpuolella toimivat yleiset saunat ovat Uudessa Vilnassa ja niistä toinen on jo esitelty aiemmin (Naujoji Vilnia Pirtis). Se toinenkin kuulemma toimii tuossa samassa rakennuksessa.

Subaciaus gatven varrella todella toimi Vilnan keskustan viimeinen yleinen sauna. Saunaa oli alettu rakentaa juutalaisten saunaksi jo vuonna 1900, mutta erinäisten syiden vuoksi rakennus ei tullut valmiiksi. Valtio ja valtiomuoto vaihtui useampaankin kertaan ja vasta Neuvosto-miehitys sai saunan valmiiksi vuonna 1948. Miehitysvuosien lopulla Vilnassa toimi kymmenkunta yleistä saunaa ja vuonna 2000 vielä viisi.

Vuonna 2012 Vilnan keskustan alueella toimi enää yksi yleinen sauna. Sauna oli remontoitu hienoksi: katto oli uusittu ja ilmastointi lisätty. Kaupungin omistamalla rakennuksella oli uusi saunaisäntä, joka ylpeänä esitteli saunaansa lehdissä. Samalla saunaisäntä muisti myös valittaa: saunan pitäminen on tappiollista, kun omakustannehinta on suurempi kuin pääsylipun hinta.

Lauantai 1.9.2012 jäi viimeiseksi saunapäiväksi. Se ei ollut tarkoitus, vaan saunaa lämmitettiin koko seuraava yö, jotta sunnuntaina voisivat miehet kylpeä. Lämmitys ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Aamuyöllä tuli saunaemäntä sammuttamaan kaasupoltinta, mutta juuri kesken tämän työn sauna räjähti. Lämmittäjätär kuoli välittömästi. Tähän päättyi Vilnan viimeisen yleisen saunan toiminta.

Rakennus on edelleen olemassa. Kaupunki on myynyt rauniot tontteineen kiinteistönjalostajille. Kallis ja iso tontti on edelleen rakentamaton, ja varmaan sellaisena pysyy pitkään. Pormestarin toimia yksityistämisessä tutkitaan.

Tätä saunaa ei valitettavasti voi enää korjata. Rähdys on vaurioittanut kantavia seiniä niin pahasti, että koko tönö pitäisi purkaa. Paikalliset kemistit ovat tuoneet sohvansa saunan eteen puiden varjoon ja siinä vartioivat saunaa. Vieraillessani saunassa Liettualaisen saunaisännän kanssa tajusivat he kyllä, millä asialla liikumme. Kemistit lupasivat auttaa saunan korjauksessa, mikäli päädymme sen ostamaan. Mikäli Vilnaan vielä joskus yleinen sauna rakennetaan, ei sitä ainakaan näin kalliille tontille rakenneta.

Subačiaus gatvė pirtis

Subačiaus gatvė pirtis

Subačiaus gatvė pirtis

Subačiaus gatvė pirtis

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.